Vuoden 2021 adventtikalenterissa virittäydytään jouluun yhteisöllisessä lähiössä
Partiolaisten 2021 adventtikalenterin kuvitus on Christel Rönnsin käsialaa ja hurmaa yhteisöllisellä joulutunnelmallaan. Jouluaattoon on vielä aikaa 4 kuukautta, mutta innokkaimmat jouluihmiset ja vuoden merkittävimpään varainhankintakampanjaan valmistautuvat partiolaiset voivat jo aloittaa tunnelmaan virittäytymisen.
Christel Rönnsin kuvituksia on aiempien vuosien adventtikalentereiden lisäksi nähty muun muassa suosituissa Risto Räppääjä- ja Kissa Killi- kirjoissa. Tämän vuoden kalenterikuva vie katsojat ilahduttavaan lähiöön.
”Pidän kovasti vanhoista lähiöistä ja tällä kertaa halusin kuvittaa sellaisen kalenteriin. Lähiöissä on parhaimmillaan lämmin tunnelma, jossa naapurit tuntevat toisensa ja pysähtyvät rupattelemaan. Halusin kuvata lähiön rentoa naapuritunnelmaa parhaimmillaan”, Christel kertoo kuvan suunnittelusta.
Tämän vuoden kalenterikuvasta voi bongata myös useita ilahduttavia eläinhahmoja. Eläinten sisällyttäminen kuvan tarinaan pohjautuu Christelin omakohtaisiin kokemuksiin. ”Liikun paljon koiran kanssa ja olen huomannut, että silloin tutustuu helposti ihmisiin. Pidän sekä koirista että hevosista, joten halusin sisällyttää molempia kuvaan. Lähiössä, jossa asun on joskus joulun alla kuvassa näkyvän tyyppinen hevosreki vierailemassa ja lapset pääsevät rekikyytiin”, kuvittaja valottaa kuvan taustoja.
”Minkälaista on kalenterin kuvittajan työ?”
”Pidän siitä, että saan tehdä piirtämistä työkseni, sillä nautin siitä erityisesti. On myös mukavaa, että saan itse määrätä aikatauluni. Vaikeinta työssäni ovat puolestaan tilanteet, joissa minulle annetaan melko vapaat kädet tehdä päätöksiä kuvan sisällöstä. Se on periaatteessa hauskinta, mutta samalla myös vaikeinta”, Christel aprikoi.
Viime vuoden kalenterin lisäksi kuvittajan tyyli voi olla monille entuudestaan tuttu myös suosituista lastenkirjoista. Finlandia Juniorilla palkitun Rönnsin kuvituksia on nähty muun muassa suosituissa Risto Räppääjä- ja Kissa Killi- kirjoissa.
Partiolaisten adventtikalenterissa luukkukuvat täydentävät kansikuvaa ja tuovat uusia vivahteita kuvalliseen tarinaan. Christel kertoo, että kalenterin kuvittamisessa onkin sen vuoksi myös omat tekniset vaikeutensa. ”Luukut ja alla olevat kuvat pitää saada sopimaan kokonaisuuteen. Pitää miettiä luukkujen kokoja, etäisyyttä toisistaan ja kalenterin reunoista ynnä muita teknisiä asioita, sen lisäksi että kuvan pitää tietenkin toimia myös kerronnallisesti.”
Joulutunnelmaan voi virittäytyä monin tavoin
Christel kertoo viettävänsä joulua perheen kesken. ”Tulevana jouluna molemmat tyttäreni asuvat jo omillaan. He tulevat meille kotiin ja se tekee jo joulusta onnistuneen. Harrastan ratsastusta ja viimeisenä tuntina ennen joulu, ryhmämme on yleensä ratsastanut katrillin. Katrilli on eräänlainen kuvioratsastus joka tehdään ryhmänä. Se on aina yhtä kutkuttavaa ja hauskaa. Harvoin onnistuu ihan nappiin mutta se ei olekaan tärkeintä.”
Monille suomalaisille partiolasten adventtikalenterin ostaminen on yksi ensimmäisistä askelista kohti joulun tunnelmaa. Kalenterin ostaessa saa luukkujen avaamisen lisäksi hyvän mielen tietäessään tukevansa lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Kalenterluukkujen päivittäinen avaaminen puolestaan johdattelee yllätyksien kautta tunnelmalliseen jouluun. Tänä vuonna kalenterikuvituksen lisäksi joulutunnelmaa nostattaa joka adventtisunnuntai julkaistava kuunneltava ja luettava joulutarina, josta kerromme lisää tällä sivustolla syksyn aikana.
Christel Rönnsin kuvittamia partiolaisten adventtikalentereita pääsee ostamaan 15.10. alkaen partiolaisilta ympäri Suomen sekä verkkokaupasta adventtikalenteri.fi. Myös verkkokaupan kautta ostaessa on mahdollista kohdentaa tuki valitsemalleen partion paikallisyhdistykselle, eli lippukunnalle.
Partiolaisten adventtikalenteri on kuulunut suomalaiseen joulun odotukseen ja tukenut partiotoimintaa ympäri maan jo vuodesta 1947. Esimerkkejä tuottojen käytöstä voit lukea tarkemmin täältä. Ostamalla kalenterin partiolaiselta olet tukemassa alueesi lasten ja nuorten partioharrastusta. Myyntituotot käytetään partiotoiminnan hyväksi ja suurimman osan siitä saavat paikalliset lippukunnat.
Lue lisää partiosta harrastuksena:
partio.fi/tule-mukaan/mita-partio-on